Archive for Yleiset

Mopoista noin 0,5% sähköisiä

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan toukokuun 2014 lopussa liikennekäytössä olevia sähkömopoja oli 898 kappaletta. Niiden osuus kaikista mopoista oli 0,43%. Vaikka sähkömopojen osuus on edelleen pieni, vuoteen 2010 verrattuna määrä on huomattavasti kasvanut. Alkuvuonna 2010 sähkömopoja oli rekisteröity vain 186 kappaletta. Moni näistä sähköskoottereista on Sisiliskoja, hanki sinäkin omasi!

Lähde: Yle Liikenne ja Trafi Tilastot.

Kommentointi pois päältä

Ilmainen toimitus huhtikuussa

Kelit lämpenevät ja katupölykin alkaa hälvetä. Kevään kunniaksi tarjoamme huhtikuun 2014 aikana Sisilisko-sähköskootterin ostajalle ilmaisen toimituksen minne tahansa Suomeen. Edun arvo on jopa 200 euroa. Tutustu valikoimaamme ja tilaa oma Sisiliskosi jo vapuksi!

Kommentointi pois päältä

Muista ladata sähköskootterisi akkuja

Sähköskootterin energian lähde eli akut tarvitsevat huolenpitoa myös talvella. Tärkein asia sähköskootterin talvisäilöön laittamisessa on ladata akku täyteen. Niin kuin muutenkin ajon jälkeen.

Sähköskootteri on hyvä pitää talvisäilössä kuivassa ja melko lämpimässä tallissa (yli 0 astetta). Mutta kylmäkin talli sopii, mikäli muistaa tarkistaa akkujen varauksen (esimerkiksi yleismittarilla) ja tarvittaessa ladata akkuja. Lämpimässä (yli 0 asteen) tallissa akut pitävät varauksensa hyvin, mutta kova pakkanen saattaa purkaa akkua. Liian kuumakaan säilytyslämpötila ei ole hyvä. Talven aikana on siis hyvä ladata akkuja muutama kerta. Latatus kannattaa tehdä silloin kun kelit ovat plussan puolella, jos sähkömopo ei ole lämpimässä tallissa. Kylmät akut lataantuvat heikosti. Keväällä ennen ajoa on myös hyvä ladata akku ensin.

Talvisäilytyksen ajaksi on syytä myös katkaista sähkömopon päävirtakytkin. Tämä estää akkuja purkautumasta kun piiri on katkaistu. On hyvä muistaa, että ajossa sähköskootterin akut tyhjenevät noin tunnin ajon jälkeen. Puolen vuoden talvisäilytys kestää yli 4300 tuntia. Pienikin purkuvirta tyhjentää tuossa ajassa akut täysin tyhjiksi.

Omat kokemukseni ovat, että sekä lyijygeeli- että LiFePO4-akku pitää hyvin varauksensa talven yli mikäli akut ovat ladattu täyteen syksyllä. Mutta silti akkujen varausta on syytä tarkkailla, koska sähköskootteri on yleensä useita kuukausia käyttämättömänä. Pahin tilanne akuille on mikäli ne on ajettu syksyllä tyhjäksi ja unohdetta ladata ennen talvisäilöä – tällöin riski akkujen viottumiselle on suuri.

Kommentointi pois päältä

Syysale!

Nyt on erinomainen ajankohta hankkia Sisilisko-sähköskootteri edullisesti! Myymme Sisilisko-koeajomopot lyijygeeli- tai LiFePO4-akuilla -25% alennuksella! Koeajoskootterit ovat vähän ajettuja ja valmiiksi rekisteröity (kilvissä). Nopea ja edullinen toimitus mihin päin kotimaata tahansa.

Kommentointi pois päältä

Rennosti Retrolla

Mikko Makkonen Pieksamäeltä hankki tyylikkään sinivalkoisen Sisilisko Retron kesäajoihin. Sähköskootteri on ollut miehen harkinnassa jo pitempään. Valinta osui Sisilisko Retroon lähinnä tyylikkään retron ulkonäön perusteella. Mikko ajaa Sisilisko-sähköskootterillaan mm. kauppaan ja mökille. Tänä kesänä matka taittuu ilman bensankatkua ja moottorin pärinää.

Kommentointi pois päältä

Kesä ja mopo!

Kelit suosivat nyt sähkömopoilijaa! Uuden retron Sisilisko-sähköskootterin ostaja saa retron kesäpaidan kaupan päälle, tarjous voimassa kesän 2013 ajan niin kauan kuin paitoja ja Sisiliskoja riittää. :) Hyvää kesää kaikille!


Kommentointi pois päältä

Sisiliskosta tehty kilpuri Lappeenranta GP:ssä

Sisilisko-sähköskootterista rakentui Lappeenrannan teknillisen yliopiston konetekniikan opiskelijoiden toimesta LUT Sammio projektissa hieno sähköinen ajoneuvo. Sähkökilpuri sijoittui Lappeenranta GP:n aika-ajoissa kolmanneksi, Joulelle pisimmälle -kisassa ei tiimi aivan voittoon asti yltänyt, mutta meno oli komeaa! Ohessa kuvia ajoneuvon rakentamisesta ja itse kisasta joka käytiin 27.4.2013.

Kommentointi pois päältä

Joulella pisimmälle

Sisiliskon sähköskootteri on mukana keväällä 2013 Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun järjestämässä “Lappeenranta GP – Joulella pisimmälle” kilpailussa. Ajoneuvona ei tosin välttämättä ole sähköskootteri vaan Tuomas Laamasen johdolla opiskelijaryhmä rakentaa sähköskootterin osista aivan omanlaisensa sähköajoneuvon. Mielenkiintoista nähdä minkälainen kulkupeli projektissa syntyy. Sähköajoneuvo on mukana 27.4.2013 Lappeenrannassa pidettävässä kilpailussa jossa tarkoituksena on ajaa reilun kolmen kilometrin matka mahdollisimman pienellä energiankulutuksella alle 15 minuutissa. Viime vuoden kisasta kertova juttu löytyy Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun sivuilta.

Kommentointi pois päältä

Sisilisko iskee tajuntaan

Mentalisti Noora Karman temppu Ylen Arto Nyberg –ohjelmassa hämmästytti ohjelman isännän. Sisilisko Sähköskootterit on mielissään, että “Sisilisko” nousee esiin alitajunnasta asti. Toivottavasti sana tulee mieleen muillekin – viimeistään keväällä kun on aika hankkia kesäksi sähköinen menopeli. :)

Ylen Arto Nyberg –ohjelmassa mentalisti Noora Karma pyysi Arto Nybergiä ajattalemaan yhtä sanaa ja kirjoittamaan sanan lapulle. Paperissa luki sisilisko. Ja tietysti mentalisti tiesi tämän…

Ohjelma on katsottavissa kuukauden ajan Yle Areenalta (sanatemppu noin 24 min kohdalla). Lisää aiheesta löydät myös esimerkiksi Iltasanomien sivuilta.

Kommentointi pois päältä

Lisää liskoja maailmalle

Tänään matkasi Ruuhka-Suomeen eli Helsinkiin hopean harmaa Cemoto City Cruiser. Syksy on myös hyvä aika hankkia sähköskootteri. Ajokelejä riittää niin kauan kun tiet ovat sulia. Onnea Hannulle Helsinkiin ja turvallisia ajoja sähkiksen kanssa!

Kommentointi pois päältä