Archive for joulukuu, 2011

Sähköskootteri joululahjaksi

Kuopiolainen Jere Abbes hankki itselleen metallin punaisen sähköskootterin joululahjaksi. Jere ajaa uudella Cemoto City Cruiserilla työmatkoja sekä kuljettaa lapsiaan päiväkotiin ja muskariin. Pisimmät matkat ovat noin 25 kilometriä päivässä. Autotonta miestä bensan katkuiset menopelit eivät innostaneet. Niinpä valinta osui ekologiseen ja tyylikkääseen Sisiliskon sähköskootteriin. Onnea ympäristöystävällisestä valinnasta ja hyvää joulua!

No comment »

Historiallinen satsaus sähköajoneuvoalalle

Suomen historian suurin sähköajoneuvojen ja latausjärjestelmien kokeiluhanke käynnistyi Helsingissä.

Tekes tiedotti tänään EVE-ohjelmasta jonka tavoitteena on sähköisiin ajoneuvoihin ja työkoneisiin liittyvän liiketoiminnan kehittäminen Suomessa. Työ- ja elinkeinoministeriö tukee kahta ohjelmaan kuuluvaa hanketta yli 9,5 miljoonalla eurolla. Tämä on energiatukipäätöksenä ministeriön suurin satsaus sähköautoiluun, kertoi elinkeinoministeri Jyrki Häkämies.

EVE-ohjelmassa on yhteensä viisi hanketta. TEMin energiatukea saaneista hankkeista Pääkaupunkiseudun sähköinen liikenne keskittyy kuluttajanäkökulmaan ja Kestävää kaupunkielämää -hanke puolestaan valmistajanäkökulmaan. Sähköiset työajoneuvot -hanke keskittyy erilaisiin työkoneisiin ja niiden järjestelmiin. WintEVE-hanke kehittää Pohjois-Suomessa sähköajoneuvojen talviominaisuuksia. Tampereelta johdettu EVELINA-hanke puolestaan kehittää valtakunnallista sähköajoneuvojen kokeilu- ja testausympäristöä.

Tekesin panostus ohjelmaan on yli 30 miljoonaa ja ohjelman kokonaisbudjetti yli 100 miljoonaa euroa. Hankkeiden kautta ohjelmassa on mukana yli 50 toimijaa, jotka ovat alan yrityksiä, kaupunkeja ja yliopistoja.

Lue lisää EVE-ohjelmasta Tekesin sivuilta.

[lähde: Tekes]

Comments (1) »